7.5.2010
HERRASMIESTEN MAALIT:
Äijö x2, Anttonen ja Hed
Vakuuttavasti sarjan aloittanut kotijoukkue jallitti vastustajia ja koko Suomen kansaa jo ennen ottelua, kun painopoika Dexterin laatikosta löytyi 29kpl Niken uskomattoman hengittäviä ja imukykyisiä valkoisia pelipaitoja. Huigean tyylikkäät paidat painanut Dexter oli niin piipussa kaikesta painamisesta, että vaihtoi suosiolla vapaalle jo ennen peliä ja tyytyi vain murjomaan kentän laidalla.
Kokoonpanosta puuttui myös paljon muita Herrasmiehiä, mutta penkiltä löytyi kuitenkin kolmet mitat täyttävää Herrasmiestä ja yksi (1) Ilpo. Suurin ja komein yllätys saatiin jo kopissa, kun The Riku Oksanen saapui koppiin ja veti pläägät jalkaan. Oksasen saapuessa koppiin laskeutui lähes jumalallinen hiljaisuus, kyllä se on komia! Myös toinen kadonnut lammas oli eksynyt koppiin, kun Herrasmiesten oma Wentworth Miller Mikko Knuuttila veti kopissa sikeitä jo yli tunti ennen pelin alkua. Maalilla Niko Karlsson tuurasi Milko Holmströmiä.
Sää oli kuin se kuuluisa kaunis kesämorsian ja… Siis vettä tuli kuin aisaa ja ilma oli aivan jäätävä. Suurin osa katsojista lähti jo noin 20 minuutin pelin jälkeen ja kentällä kundit olivat aivan jäässä, ihan normaalisti! Yksi oli kuitenkin tyytyväinen. Mr. Ebe oli kaivanut kumiankat mukaan ja lutrasi tuttuun tyyliinsä keskikentällä.
Ottelu alkoi tasaisesti ja molemmilla oli ihan kivoja hyökkäyksiä. Ensimmäisenä maalinteossa onnistui vierailijat. MaKu/Nelonen siirtyi vierasjohtoon maalilla, jota toimitus ei vesisateessa nähnyt. Maalivahti Karlsson sanoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa, että maali jäi hiukan harmittamaan, koska laukaus olisi ollut otettavissa. Enemmän Karlssonia harmitti kuitenkin se, että hänen varusteensa kastuivat pelin viimeisen viiden minuutin aikana, kun hän joutui pari kertaa dyykkaamaan.
Herrasmiehet vastasivat nopeasti ja pallon pisti pömpeliin Mikael Andem Hakunilan Jésuksen Veli-Pekka Anttosen syötöstä. Avustava erotuomari kuitenkin oli sitä mieltä, että vielä ei ollut tasoituksen aika ja nosti lipun ylös. Tasoitus kuitenkin saatiin pian ja millä tavalla! Jouni Kinnunen hyöri tuttuun tyylinsä keskellä, syötti Andemille, joka jatkoi laitaan Äijölle. Äijö pääsi murtautumaan oikealta laidalta boksiin, piisti 1v1 tilanteessa pallon toiselta ja itsensä toiselta puolelta ohi. Tämän jälkeen jäätävä kärkkäri takayläkulmaan yläriman kautta. Tämä riitti myös vierailijoiden veskarille, joka linkutti jalkaansa pidellen vaihtoon.
Tämän jälkeen paikkoja siunaantui yhdelle jos toiselle. Rautio pääsi pariinkin kertaan yrittämään läheltä, mutta vedot jäivät laimeiksi. Myös Äijön ja Anttosen puskut epäonnistuivat ja suuntautuivat maalin yli. Suht tasaisella ensimmäisellä jaksolla pallonhallinta oli kotijoukkueelle 57 % - 43 %.
Puoliajalla nähtiinkin sitten mielenkiintoinen episodi, kun tuomarit jallittivat molempia joukkueita ja karkasivat pukukoppiin lämmittelemään. Molemmat joukkueet odottivat kylmissään toisen jakson alkua ja taisi siellä muutama kyynelkin vieriä pitkin komeiden miesten jylhiä poskia. Kahvi ja Vesan omin käsin wappuna leipomat munkit eivät tehneet kauppaansa puoliajalla ja kausikorttilaiset tyytyivätkin vain ostelemaan kaulahuiveja ja juoksemaan purtsia ympäri pysyäkseen lämpiminä.
Toiselle jaksolle Herrasmiehet tulivat samalla intensiteetillä kuin kauden avauksessa ja vierailijat olivat hätää kärsimässä. Johtomaali syntyi nopeasti, kun Jouni Kinnunen laukoi boksin takaa. Pallo pysähtyi maaliviivalle, josta Veli-Pekka Anttosella oli helppo työ chipata pallo vesiesteestä häksään. Hetkeä myöhemmin Anttonen möyhensi oikealla laidalla. Anttonen rynnisti puolustajan ohi ja tarjoili nappikeskityksen Äijön jalkaan. Äijön ei tarvinnut kuin pitää oikea nappulakenkä paikallaan ja ohjata pallo rankkipotkupisteen kohdilta vasempaan alakulmaan.
Nissaksen VPK:ta ei paljon vappuna tapahtuneet aluemuutokset painananeet, vaan neljäs osuma oli alusta loppuun poikien käsialaa. Anttonen pyöritteli keskialueella, tarjoili pallon laitaan Äijölle, joka lähetti nappipassin puolustuksen taakse, jonne jyräsi höyryveturin lailla Ilpo Hed. Hed murjoi pallon läpiajonsa päätteeksi voimalla häkkiin. Maali oli erityisen tärkeä pahasta polvivammasta kärsineelle Hedille.
Ottelun lopussa kotijoukkueella oli vielä mahdollisuuksia kaunistella lukemia, mutta maalit säästeltiin tuleviin koitoksiin. Myös vierailijoilla oli muutama mesta, mutta varmasti kotijoukkueen maalilla esiintynyt Niko Karlsson hoiteli tilanteen kuin tilanteen.
Ottelu päättyi kotijoukkueen ansaittuun 4-1 voittoon. Runsaslukuinen kotiyleisö poistui tyytyväisenä kotiinsa. Herrasmiesten saldo on vakuuttava kahden ottelun jälkeen: kaksi voittoa maalierolla 6-2. Sarjakärjessä möllöttää kuitenkin FC Puotila yhden ottelun enemmän pelanneena.
Seuraavan kerran perjantai-illan huumaa tarjoillaan Puistolassa ensi perjantaina klo 19:15. Pisteet tarjoaa silloin Gnistan/Ogeli.