05.10.2010
HERRASMIESTEN MAALIT:
Äijö 2, Laitila ja Andem
Herrasmiesten kauden viimeinen koitos jouduttiin käymään poikkeuksellisesti Tapulin hiekalla, kun Puistolan kenttä oli samaan aikaan varattuna PuiU:n naisten 3. divarijoukkueelle. Herrasmiesten vieraaksi Tapuliin saapui ensi kaudeksi kolmoseen nouseva FC Puotila. Kauden ensimmäisen kohtaamisen vierailijat voittivat 4-2.
FC Puotila oli hävinnyt ennen viimeistä kierrosta ainoastaan yhden pelin kauden aikana, joten vaikka illan pelissä ei panosta ollut, halusivat Herrasmiehet pistää vielä kauden päätöspelissä sarjakärjen tiukoille. Kopissa olikin ennen peliä varsinainen karnevaalitunnelma, kun Herrasmiehet pinosivat urheilujuomia kopin keskelle.
Ottelun alkaessa kentällä oli vain yhdeksän Herrasmiestä. Avaukseen isketyt Laitila ja Wegner olivat ties missä. Lopulta kaverit juoksivat naamat näkkärillä pukukopista kentälle juuri ennen alkuvihellystä ja ottelu saatiin käyntiin täydellä miehityksellä. Ottelu alkoi Herrasmiesten täydellisellä hallinnalla ja ainakin asenne näytti olevan kohdillaan kotijoukkueella. Jokaisesta pallosta taisteltiin ja vierailijat olivat hätää kärsimässä.
Keskellä häärinyt trio töykeät eli Anttonen, Honkanen & Wegner oli jälleen kerran elementissään. Ottelun ensimmäinen avopaikka siunaantui Äijölle, kun Puotilan puolustus jäi odottelemaan vihellystä avustavan nostaessa lipun pystyyn. Tuomari kuitenkin katsoi, ettei paitsiossa ollut Herrasmies osallistunut peliin ja Andem jatkoi hyökkäystä vasemmalla laidalla, josta maukas passi täysin vapaana olleelle Äijölle. Puotilan veskari torjui tilanteen kuitenkin hienosti kulmapotkuksi ja tilanne säilyi maalittomana.
Tämä oli kuitenkin vasta alkusoittoa. Puotilan puolustus oli täysin reikäjuustoa avauspuolikkaalla ja paikkoja syntyi Herrasmiehille lähes joka hyökkäyksestä. Napakat pystysyötöt puolessa kentässä olivat myrkkyä ja ylhäällä pelannut Puotilan puolustus joutui monta kertaa juoksemaan komeiden Herrasmiesten perässä. Äijö ja Wegner pääsivät todella maukkaisiin paikkoihin, mutta ilman tulosta.
Lopulta yritys palkittiin, kun Wegner syötti Äijön läpi. Tällä kertaa Äijö ajoi keskelle ja sijoitti pallon varmasti vasempaan alakulmaan ja Herrasmiehet siirtyivät ansaittuun johtoon Äijön kauden 15. maalilla. Maalin jälkeen Mikko Knuuttila karkasi vasemmalta laidalta läpi, mutta tälläkin kertaa FC Puotilan maalivahti esitti erinomaisen torjunnan. Toisessa päässä nähtiin muutama semipaikka, kun muuten mahtavasti esiintynyt toppariduo Kinnunen&Laitila esittivät molemmat yhden hassin. Puotila ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään tilanteita.
Hetkeä myöhemmin toisessa päässä maalin värkännyt kaksikko toimi toisinpäin. Äijö tökkäsi kärkkärillä Wegnerin karkuun, joka torpattiin tylysti nurin aivan boksin nurkilla. Tuomarilla ei ollut kuitenkaan munaa heittää pakkia pihalle ja keltainen kortti sai Herrasmiehet raivon partaalle. Ilmeisesti myös vaparia antamaan asettunut Pekka Laitila keräsi raivoa vapariinsa, koska mieheltä lähti sellainen musu, josta varmasti kuullaan vielä Herrasmiesten kauden päättäjäisissä. Flyygeli pommitti täydellisen musun oikeaan yläkulmaan, joka sai katsojat hyperventiloimaan. Maali oli Herrasmiesten topparille jo kauden kuudes.
Ensimmäinen puoliaika oli kauden parasta Herrasmiestä. Sarjakärki joutui tylysti juoksemaan Selectin ja kravattipaitojen perässä ja paikkoja oli ainoastaan vierailijoiden maalilla. Täydellinen puoliaika Herrasmiehiltä, joskin maaleja olisi pitänyt tehdä vähintään muutama lisää.
Toinen puoliaika alkoi hyvin laiskasti tunnustellen. Katsomoon näytti pahasti siltä, että toisesta neljävitosesta tulisi hyvin pitkä ja turha, kun tuntui hyvin pitkälti siltä, että molemmat tyytyivät tulokseen. Myös vierailijat pääsivät muutaman otteeseen ihan hyviin hyökkäyksiin, mutta Herrasmiesten uskomaton maalivahti Milko Holmström selvisi edelleenkin hyvin helpolla.
Lopullinen niitti ottelu nähtiin, kun Mikko Knuuttila nousi vasemmalta ja latasi lapikkaansa varsin messevään potkuun. Pallo otti pienen kimmokkeen Puotilan pakista ja tipahti suoraan Rovaniemen ihmemiehelle. Andem ei turhia säästellyt vaan tälläsi pallon täysiä yläriman kautta häkkiin. Kauden seitsemättä maalia oli kiva juhlia Herrasmiesten penkin eläimellisessä älämölössä.
Vikan parikymppisen aikana Herrasmiehet vaihtoivat sisään Hedarin, EBEN ja Denzelin. Kaksi heistä toi lisää jalkoja kentälle ja Hedin pelkkä olemus aiheutti vastustajissa pelonsekaisia tunteita. Puotila oli voimaton Hedin edessä. Äijö ja Hed neppailivat kahdestaan, kunnes Hed passasi Äijön läpi. Herrasmiesten fanien mennessä täysin sekaisin Äijö sijoitti pallon vasempaan alakulmaan ja tilanteeksi jo 4-0. Hetkeä myöhemmin Puotila järkkäsi varsin näyttävän kavennusmaalin, josta ei sen enempää.
Lopussa Jouni Kinnunen sippasi aivan täysin ja kuumepotilaana ollut Mikko Lindtman joutui vielä kaivamaan pläägät esiin ja hyppäämään boksiin. Ottelu oli kuitenkin Herrasmiesten hallinnassa ja mitään hätää kotijoukkueella ei ollut. Toisella jaksolla koko Herrasmiesten puolustuslinja esiintyi jälleen vakuuttavasti. Laidoilla Jaskara ja Vihanto pelasivat lähes virheettömän pelin. Vihanto murjoi Dani Alvesmaisesti päästä päähän ja Jaskara katkoi peliä mahtavasti laidallaan. Lopputulos kirjattiin Herrasmiehille ansaitusti 4-1.
Herrasmiehet pelasivat ylivoimaisesti parhaan kautensa nelosessa ja siitä palkintona oli lohkon neljäs sija. Nousukarsinnat jäivät ainoastaan viiden pisteen päähän. FC Puotila voitti lohkon ylivoimaisesti ja nousee ensi kaudeksi kolmoseen. Gnistan/Ogeli pääsee karsimaan mahdollisista lisäpaikoista. Vitoseen tippuvat puolestaan FC Kuitu ja kaikkien suosikki AC StaSi.
Herrasmiehet haluavat kiittää fanejaan ja yhteistyökumppaneitaan menestyksekkäästä kaudesta 2010!